Leiri-info kesäleireille
– Kesäleireillä perehdytään keppihevosten maailmaan ulkona liikkuen ja puuhaten tekemisen ilo ja yhteisöllisyys edellä. Tutustumme urheilun ohella myös käsitöihin, oheisharjoitteluun ja lukuisiin harrastamismahdollisuuksiin. Aiempaa osaamista ei tarvita, kaikki lajista kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan!
– Leirin järjestäjäporukasta löytyy kolme täysi-ikäistä harrastajaa. Kokemusta tuotannoista sekä lasten kanssa toimimisesta löytyy useamman kansainvälisen tapahtuman sekä lukemattomien kerhojen ja leirien kautta. Meille erityisen tärkeitä asioita ovat harrastamisen ilo, yhdenvertaisuus ja turvallisuus.
– Yhden leirin hinta on 130 € / 4 päivää ja se sisältää ohjelman sekä kolme ruokailua päivässä. Tarjolla on terveellistä ja pääosin kasvipohjaista kotiruokaa.

Leiripaikka

– Calliston Kesäleirit järjestetään Nuuksio-seura ry:n omistamalla Honkamajalla Espoossa. Honkamajan osoite on Nupurintie 24. Leiripaikka sijaitsee aivan Turuntien varrella hyvien kulkuyhteyksien päässä, ja leiripaikan viereen kulkevat bussit 247 ja 243.
– Nuuksio-seura ry on mahdollistanut kesän 2026 leirit tarjoamalla leiripaikan käyttöömme maksutta. Leiripaikan hyvistä puitteista kiitos kuuluu heille.
– Monitoimitila muuntuu näppärästi leiripaikaksi: pihaan pystytetään maastoesterata, rakennukseen ilmestyy keppihevostalli ja ratsastustunnit pyörivät hiekkapohjaisella kentällä. Rakennuksessa on ilmastointi ja mahdollisuus hiljaiseen tilaan.
Ruokailu
– Calliston kesäleireillä tarjotaan terveellistä, laktoositonta ja pääosin kasvipohjaista kotiruokaa. Ateriat suunnitellaan kansallisten ravintosuositusten mukaisesti.
– Otamme tavallisimmat allergiat ja ruokavaliot maksutta huomioon. Olethan erikseen yhteydessä erityisen hankalien ruokarajoitteiden tiimoilta, kaikkeen löytyy varmasti ratkaisu.
– Leireillä tarjotaan aamupala, lämmin lounas ja välipala. Lisäksi tarjolla on jatkuvasti pientä välipalaa jota leiriläiset pääsevät itse hakemaan.
– Emme käsittele keittiössä pähkinöitä tai kalaa. Leirikokilla ja kaikilla keittiössä toimivilla on voimassa oleva hygieniapassi.
TURVALLISUUS
– Kaikkeen urheilutoimintaan liittyy aina tapaturmariski. Osallistujia ei ole vakuutettu leirin järjestäjän tai Nuuksio-seura ry:n puolesta. Suosittelemme vahvasti omaa tapaturmavakuutusta. Leirillä on jatkuvasti paikalla ensiapukoulutettuja ja ensiaputaitoisia henkilöitä.
– Noudatamme leireillämme Turvallisemman tilan periaatteita. Odotamme leireille osallistuvien noudattavan niitä ja toimimalla niiden mukaisesti. Mikäli kiusaamista, syrjintää tai ulkopuolelle jättämistä ilmenee, puutumme siihen välittömästi.
– Leirin järjestäjällä on oikeus soittaa leirille osallistuvan huoltajalle tilanteessa, jossa leiriläinen tulee noutaa kotiin pikimmiten. Tilanteita voi olla esimerkiksi leiriläisen akuutti sairastuminen, kiusaaminen, syrjintä tai muu epäasiallinen käytös.
– Leirillä otetaan videoita ja kuvia. Materiaalia käytetään markkinointikäyttöön esimerkiksi leirien nettisivuilla ja Facebookin suljetuissa ryhmissä (Nuuksio-foorumi jne). Huomioithan, että emme voi jättää ketään täysin kuvaamatta, mutta kasvokuvien julkaisuun pyydämme aina erillisen luvan. Leirikuva lähetetään huoltajille sähköpostitse leirin jälkeen.
Yhteystiedot ja yhteydenotto
– Lähetämme leirikirjeen ilmoitettuihin sähköposteihin viimeistään viikkoa ennen leirin alkua. Se sisältää tarkemmat tiedot ohjelmasta, pakkauslistan sekä henkilökunnan yhteystiedot. Tutustuthan leirikirjeeseen huolella.
– Otathan yhteyttä ensisijaisesti sähköpostitse osoitteeseen info@callistoevent.com tai alta löytyvällä yhteydenottolomakkeella. Sähköpostit ja yhteydenottopyynnöt tarkistetaan päivittäin ja pyrimme aina vastaamaan mahdollisimman pian.
– Kiireellisissä asioissa voitte olla puhelimitse yhteydessä numeroon +358 400898191 (Valo). Mikäli en vastaa puheluun, jätäthän viestin.
– Jäikö leiriltä halu oppia lisää ja päästä harrastamaan aiempaa ohjatummin? Järjestämme kaikille harrastajille suunnattuja yksilö- ja ryhmävalmennuksia pääkaupunkiseudulla ja sen lähistöllä.
